sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

SUNNUNTAIFIILIKSIÄ

IMG_9853

Heippa tyypit ja ihanaa pääsiäistä! 
Miniloma tuli ainakin mulle tarpeeseen, sen verran vauhdikasta menoa on ollut taas viimeviikot! 
En tiedä muistaako kukaan enää edellisessä postauksessa mainitsemastani asunnosta? No anyway, me saatiin se kämppä ja se on ihana!! Muutto on kuukauden päästä ja voitte vaan kuvitella miten innoissaan me ollaan! Asunto on siis viime kesänä valmistunut, 51,5 neliöinen kaksio isolla parvekkeella ja vaatehuoneella. Ja sijainti on todella hyvä, monta eri ruokakauppaa lähellä, samoin kuin uimahalli, mun sali, vanhemmat ja lisäksi kulkuyhteydet ovat tosi hyvät ympäri vuorokauden! 

IMG_9832

Sisustuskaupoilla on siis pyöritty vaikka millä mitalla ja esimerkiksi astiasto alkaa olla juomalaseja ja pikkulautasia vaille valmis! Pentikistä on lähtenyt mukaan niin kahvikuppia, kulhoa, ruokalautasta, maljakkoa kun muutakin keittiötavaraa. Mulla on lisäksi lahjaksi saatuja syviä lautasia ja muita kulhoja Pentikiltä, joten nyt on kaikki sit ihan vimpan päälle. Parempi panostaa kerran kunnon astioihin kun ostella Ikeasta vähän väliä uusia! 

IMG_9855 IMG_9895

Oon mä onneksi tehnyt muutakin kun shoppaillut, nimittäin viettänyt pitkiä mutta sitäkin mielenkiintoisempia päiviä koulussa! Meillä on ihan huippuryhmä ja -kouluttajat, enkä voi edes sanoin kuvailla miten onnellinen oon tästä mahdollisuudesta. Päivät matkoineen on aika pitkiä, mutta kaikki on niin mielenkiintoista, että aika kuluu tosi nopeesti. Ollaan jo reilussa viikossa opittu vaikka mitä ensiavusta tulipalojen sammuttamiseen ja ensi viikolla onkin tiedossa kokeita! Lukemista ja opiskeltavaa on paljon, koska ilmailuala on tarkoin säädeltyä ja turvallisuusasioissa ei voi joustaa, mutta jos kaikki sujuu hyvin niin toukokuussa meistä valmistuu lentoemäntiä ja stuertteja!

IMG_9881

Yritän kaikesta huolimatta päivitellä blogia niin paljon kuin ehdin ja vastaan myös mielellään kysymyksiin jos sellaisia on! :) 

Mä taidan lähteä lenkille nauttimaan auringosta ja sen jälkeen alkaa manuaalien lukeminen, ihanaa pääsiäistä vielä kaikille! 

 Love, Elise

torstai 10. maaliskuuta 2016

SISUSTUSINSPIRAATIOTA KEVÄÄKSI

Moikka! Täällä kirjottelee yksi todella onnellinen bloggaaja! Viimenen työpäivä subissa on ohi ja vihdoin voin keskittyä kokonaan muihin juttuihin. Mulla on nyt viikko "lomaa" ennen lentoemokurssin alkamista, mutta tekemistä riittää silti. Ollaan nimittäin katseltu asuntoja lähiaikoina ja tänään sain kivan sähköpostin siihen liittyen. Meille on varattu yksi tosi kivalta vaikuttava asunto ja maanantaihin mennessä pitää ilmoittaa otetaanko se vai ei. Eli viikonloppuna on luultavasti luvassa asuntonäyttöä, täytyy toivoa, että asunto olisi hyvä. Ainakin se on uusi, suht iso kaksio, hyvällä sijainnilla ja muutaman kuvan perusteella vaikutti muutenkin hyvältä. 

Mutta no, vaikka just se asunto ei olisi meitä varten, niin voitte silti arvata millanen sisustuskuume mulle tuli... Ja kevät on muutenkin mitä parasta siivous- ja sisustusaikaa, joten päätin jakaa inspistä teillekin! 


KEITTIÖ
Nimetön

OLOHUONE


Nimetön 2

MAKUUHUONE

Nimetön

KYLPYHUONE

Näyttökuva 2016-03-10 kello 19.05.34

Paljon harmaan sävyjä ja valkoista, mutta myös vähän väriä piristämässä. Pehmeitä ja kotoisia materiaaleja ja vastakohtana pieniä luksusjuttuja kuten valkoisia lakanoita ja pyyhkeitä, kauniita astioita ja koriste-esineitä. Mun sisustusmaku on aika yksinkertainen, koska ahdistun helposti hirveestä tavaramäärästä ja sotkusta. Toisaalta, varmasti pidempään mun blogia seuranneet tietää, että oon kova hamstraamaan meikkejä ja kosmetiikkaa. Mutta ne voi onneksi piilottaa kaappeihin! :D

Meillä on siinä mielessä hyvä tilanne, että suurin osa huonekaluista löytyy jo valmiiksi. Ainoastaan sohva ja ruokapöytä + tuolit täytyy hankkia ja lisäksi sitten kaikkea pienempää. Oon niin innoissani nyt edessä olevasta muutosta, haluisin vaan nettishoppailla kaikkia sisustusjuttuja. Mutta ehkä maltan vielä ainakin siihen asti, kunnes meillä on nimet jossain sopparissa!

Millasesta sisustustyylistä te pidätte ja muuten, kaikki vinkit ensiasuntoa koskien otetaan vastaan! Hyvää alkavaa viikonloppua, mä jatkan iltaa Kon Marin parissa, heh...

Love, Elise

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

KEVÄTOSTOKSIA

Heippa! Mä tykkään itse lukea blogeista paljon ostosten esittelypostauksia ja koska oon lähiaikoina ostellut muutamia keväisiä juttuja piristämään mua, päätin kuvata niitä tännekin. Oon myös ostanut jotain uusia vaatteita, mutta tässä postauksessa näytän teille muita juttuja. :)

IMG_9539
IMG_9561

Tilattiin kaverin kanssa puhelimiin kuoret Nunuco Designilta. Mä valitsin ananaskuoret, mutta myös marmorikuosiset on ihanat! Tilattiin nämä keskiviikkona illalla ja perjantaina sain aamulla tekstarilla saapumisilmoituksen. Tosi nopea toimitus siis ja saatiin se vielä ilmaiseksi kun kuoret maksoivat yhteensä yli 50 euroa!

IMG_9466

Yksi parhaista ostoksista on olleet nämä kengät, jotka vilahti jo edellisessä postauksessa. Joka kevääseen kuuluu uudet tennarit, ja nämä oon onnistunut pitämään valkoisinakin vielä!

IMG_9590 IMG_9700

Piipahdettiin Cobellossa perjantai-iltana ja aloin taas haaveilemaan muutosta... Mukaan ei vielä lähtenyt kuitenkaan muuta kuin ihana Riviera Maisonin avaimenperä ja laventelin tuoksuinen pussukka esim. vaatekaappiin laitettavaksi.

IMG_9676

Ja viimeisenä kasa meikkejä H&M:ältä. Oon kuullut paljon hyvää näistä henkkamaukan uusista meikeistä ja pakko kyllä sanoa, että ei näitä oo turhaan kehuttu. Kynsilakat on todella hyviä, tulee ihan mieleen Essien lakat. Luomivärejä on todella helppo käyttää, vaikka ehkä vähän tahmaisia ovatkin. Myös concealer kit ja poskipuna vaikuttaa laadukkailta "halppismeikeiksi" ja varmasti tuun käyttämään niitä paljon.

Ollaan vietetty viikonloppua rennosti kavereiden ja poikkiksen kanssa. Mulla on vielä vanhalla työpaikalla maanantaista torstaihin töitä ja sitten viikko aikaa ennen lentoemäntäkurssin alkamista! Lääkärintarkastus meni hyvin ja virka-asut on sovitettu ja tilattu, niin jänskää! Nyt vaan toivon, että tuleva viikko menisi nopeasti ohi... :)

Hyvää sunnuntaita kaikille! 
Love, Elise