sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

HAPPY

Moikka ihanat! Vihdoinkin kaikki ylioppilaskirjoitukset on ohi, JEEE!! Viime syksynä kirjotin siis englannin (sain C:n), ja tänä keväänä äidinkielen, psykologian, lyhyen matikan ja eilen vielä viimesenä terveystiedon. Omasta mielestä kaikki on sujunut hyvin, etenkin siihen nähden paljon (kröhm...) luin. Paitsi äidinkieli. Tekstitaito meni mun tasoon verrattuna hyvin (4,3,3), mutta essee ei sit ihan niin hyvin, alustavat pisteet siitä oli 30 eli C:tä näyttäisi siitäkin tulevan. Toivon mukaan psykasta, matikasta ja terveystiedosta tulis kuitenkin C:tä paremmat. 

IMG_8750

Ihanaa, kun kerrankin pysty relata ja juhlia viikonloppuna kunnolla ilman hirveetä stressiä kirjotuksista. Mulla on vielä yks ruotsin koe kyllä ens viikolla, mutta sen jälkeen koko lukio on hoidettu pois alta.
En muuten tiedä, oonko maininnut teille täällä mitä aijon lukion jälkeen tehdä? Suunitelmat saattaa tottakai muuttua, mutta tällä hetkellä näyttää siltä että pidän välivuoden töitä tehden (mulla alkaa työt itseasiassa tulevana keskiviikkona) ja ensi keväänä haen sitten opiskelemaan, näillä näkymin kauppikseen. Välivuoden aikana olis tarkotus siis paiskia töitä niin paljon kun ehdin, säästää rahaa ja toivottavasti myös matkustella! Yks reissu on jo itseasiassa tiedossa, siitä lisää postauksen lopussa... ;)

IMG_8758

Vitsit kävi muuten tuuri, voitin instagramissa aim'n-merkin arvonnan, ja saatiin treenipaidat, pipot ja söpöt kassit mun neljän kaverin kanssa, jei! Piristi kyllä päivää, vaikka kyseessä ei ollutkaan mikään loton päävoitto, en oo nimittäin varmaan koskaan voittanut mitään :D! Kyseisellä merkillä on älyttömän ihania treenipöksyjä, kannattaa googlettaa.

Ja sit siihen matkaan, mistä oonkin NIIIIIN innoissani! Nimittäin New Yorkiin ja sen lähialueille olis tarkotus matkustaa kesällä mun parhaan kaverin Saaran kanssa!! Tai no, Saara on jo sielä etukäteen heidän perhetuttujen luona ja mä lennän sitten perässä viikoksi sinne. Lennot on ostettu ja nyt pitäis jaksaa odotella heinäkuun puoliväliin asti. Mutta tästä lisää sitten vähän lähempänä. Mun matkakuume on niin kova, että kertokaa kommenttiboksissa omia kokemuksia Nycistä, itelläni kun ainoa muisto on taksiin oksentaminen Nycin ruuhkassa lentokenttää vaihtaessa noin 5-vuotiaana...

Untitled

Miten muilla abeilla meni kirjotukset ja viikonlopun ohi on -juhlinnat? Ja tosiaan niitä Nycin matkavinkkejä otetaan vastaan, tähän mennessä on lähinnä keskitytty ostoslistaan... :D

Love, Elise

PS. Instagramista voi seurailla mun elämää vähän aktiivisemmin, mut löytää sieltä omalla nimellä eli @elisetilli! :)

6 kommenttia:

  1. Jos meinaatte mennä Long Islandille niin Tanger Outletsissa kannattaa ehdottomasti käydä! :)

    VastaaPoista
  2. Pikkuporvarillisuutesi ällöttää minua. Ketä kiinnostaa lukea tällaista pississepustusta siitä, mitä ostit nyt Henkkamaukasta tai Ginasta (on muuten tosi omaperäistä). En usko sun sopivan kauppikseen, joka kuitenkin vaatii vähän enemmän kiinnostusta talouteen kuin sen, uusimmat rytkyt ovat ostettu tai mitä Cosmopolitan sanoo säästämisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun negatiivisuus ällöttää mua! Mä en pakota ketään lukemaan mun blogia, etenkään sua, joten ihmettelen miksi tätä luet ja vaivaudut vielä kommentoimaan? Mua ihmetyttää myös se, miten jonkun ajatusmaailma voi olla noin kummallinen, että luulee shoppailutottumuksilla olevan jotain väliä opiskelun kannalta? :D Mutta kiitos kommentista, toivottavasti jatkossa jätät mun blogin lukematta, niin säästytään molemmat ällötyksiltä! ;)

      Poista
    2. Olet Elise kyllä ilmeisesti ihan totta puhuen juurikin tuo pahimman luokan pikkuporvari minkä joku viisas jo kertoikin. Itse olen välillä lukenut blogiasi ja aluksi ajattelin ihan oikeasti että tämä on vain trolli, että ei kukaan voi olla noin ulkona oikeasta maailmasta, kirjoitat lähes ainoastaan meikeistä ja vaatteista, en tajua miten voi olla rahaakaan ostaa tuhansilla ja tuhansilla eurolla vuodessa meikkejä? Aivan käsittämätöntä. Mutta kyllä olen nyt tajunnut että yhä useampi nykynuori elää samanlaisessa kuplassa, millään muulla ei ole niin paljon väliä kuin sillä että annetaan muille ihmisille kuva että ollaan niin täydellisiä ja muodikkaita, muka kauniita vaikkei edes tiedä oikeaa ihonväriä pakkelin alta... Itse 19 vuotias töissäkäyvä ihminen, syksyllä opiskelu jatkuu toisessa koulussa, enkä millään käsitä miten toinen omanikäinen subissa työskentelevä ihmisraunio voi matkustella ja ostaa meikkejä kerralla yli sadalla eurolla, ja vielä todeta että oli maltillista shoppailua. Pahinta itselle ja muille valehtelua mitä olen ehkä ikinä nähnyt, ja olen nähnyt yhtä sun toista. Kuukausi ilman meikkejä ja iphonea saattaisi herättää tähän maailmaan, täällä on 7 miljardia muutakin ihmistä, kaikilla omat onnensa ja ongelmansa. Joillain ongelmat liittyy kenkien ja mekkojen valintaan, joillakin ihan oikeaan elämiseen. Ja onnea vaan kauppikseen. En osaa edes arvailla mihin aiot sieltä jatkaa. Ja elämään ylipäätään, kyllä ne realiteetit jossain vaiheessa iskee naamaan. Mutta elä kuplassasi onnellisena siihen asti :). Ja muista syödä luomutomaattimurskaa, se näyttää hyvältä blogissa. ja eläinkokeettomia meikkejä eiksni?

      Poista
    3. Mä toivon että sä et oo tosissas! :D ihan järkyttävää, että joku voi kuvitella vielä vuonna 2015, että BLOGI kertoo totuuden jonkun ihmisen koko elämästä?! Mä kirjotan blogia tasan sellasista asioista kun haluan, enkä koe mitenkään tarpeelliseksi avautua mun elämän "oikeista" ongelmista täällä, sun kaltaisten ihmisten takia itseasiassa. Mä haluan, että mun blogi on kevyttä "tyttöhömppää", vähän niin kuin naistenlehdet. Meillä ei selvästikään ole samat kiinnostuksen kohteet, joten ihmettelen suuresti miksi vaivaudut blogiani lukemaan ja kommentoimaan. Noh, tollanen kommentti kertoo susta ihmisenä aika paljon vaikka kuinka yrität jeesustella, ei nimittäin taida olla kaikki ihan omassa elämässäs kunnossa kun täytyy muiden tekemisiin puuttua ja arvostella niitä. En nimittäin oikeen ymmärrä, miksi mä en saisi elää sellasta elämää kun haluan, vaikka sulla ei olis varaa samanlaiseen? Sitä paitsi, sanoit itsekin käyväsi töissä, joten veikkaanpa että kyse on vain siitä, mihin rahansa käyttää. Suosittelen, että jatkossa lueskelet jotain ihan muita sivustoja, kuten vaikka Green Peacen sivuja, kun aihe tuntuu olevan lähellä sydäntäsi. Täältä et valitettavasti sen aihepiirin juttuja löydä, vaikka toki ympäristön hyvinvointi minuakin kiinnostaa. Kiitos onnentoivotuksista, aion varmasti elää onnellisena ihan elämäni loppuun asti, suosittelen samaa sullekin! :) Ja hei, mun sähköpostiosoite löytyy tosta blogin reunasta, voit ottaa yhteyttä sitä kautta jos koet vielä tarpeelliseksi keskustella mainitsemistasi elämän realiteeteista! Aurinkoista kesää sulle :)

      Poista

<3